
Kissat ovat ihania. Kun tulet töistä kotiin, tiedät, että siellä sinua odottaa pörröinen ja ystävällinen kaveri, joka kiittää tarjoamastasi ruoasta kehräämällä. Kun vetäydyt television eteen viettämään iltaa, käpertyy kissa viereesi ja syliisi, ja saat silittää sen pehmeää turkkia. Kissa on helpompi lemmikki kuin esimerkiksi koira, jota pitää viedä ulos kolme kertaa päivässä. Kissa tekee tarpeensa kissanhiekkalaatikkoon, minkä siivoaminen vie huomattavasti vähemmän aikaa kuin kävelylenkki koiran kanssa.
Kissat ja koirat ovat Suomen suosituimpia lemmikkejä. Koiria on Suomessa arviolta noin 700 000 kappaletta, kun taas kissoja arvioidaan olevan jotain 600 000 ja miljoonan välillä. Osa meistä on ehdottomasti kissaihmisiä, osa taas koiraihmisiä. Monessa perheessä on sekä kissa että koira.
Mikäli sinullakin on kissa, näkyy kissan olemassa olo varmasti sisustuksessasi. Olohuonetta hallitsee raapimapuu, ja vessasta löytyy hiekkalaatikko (sekä hieman kissanhiekkaa lattialla). Vessan ovea ei voida pitää kiinni, jotta kissa pääsisi tarpeilleen. Sohvan kyljessä on raapimajälkiä, ja tapettikin saattaa hieman repsottaa. Kaikki koriste-esineet ovat joko vitriinissä, tai liimattu sinitarralla paikoilleen. Makuuhuoneen lattialla ajelehtii riemunkirjavia palloja ja leluhiiriä, ja päiväpeitto on valittu siten, että se on helppo pestä pyykinpesukoneessa. Lattiamateriaali on helppohoitoista ja kulutusta kestävää laminaattia. Laminaatti voi tuntua kylmältä jalan alla, joten saatat harkita maton ostoa. Valitse kissaperheeseen sopiva matto näillä vinkeillä, ja tilaa matto netistä!
Kissaperheen maton oltava mahdollisimman helppohoitoinen
Kissaperheen maton on oltava mahdollisimman helppohoitoinen. Helposti likaantuvia ja vaikeasti pestäviä mattoja ei kannata ajatella. Jos matto pitää viedä pesulaan aina kun se likaantuu, syntyy siitä turhia kuluja. Ison maton pesettäminen pesulassa saattaa maksaa saman verran kuin uusi matto! Pienet matot voi ehkä pestä pyykinpesukoneessa, mikä on todella kätevää. Räsymatot ja monet bukleematot voi pestä kunnan matonpesupaikoilla tai esimerkiksi saunassa, eikä se maksa muuta kuin vaivaa.

Maton tulee myöskin kestää kovaa kulutusta, ja pysyä hyvin paikallaan silloinkin, kun kissalla on riehuhetki meneillään. Sopivia mattoja kissatalouteen ovat napakat, tasokudotut villamatot. Villa hylkii likaa, ja niistä on helppo imuroida karvat. Villamatto on kovapintainen matto, mikä sopii ruokapöydän alle tai esimerkiksi olohuoneeseen. Villamatto raitistuu, kun sen ravistelee ja tuulettaa ulkona. Tahrat saa pois helposti, kun pyyhkii ne heti tuoreeltaan kostealla ja pehmeällä rätillä. Villamattojen puhdistukseen on saatavilla omia pesuaineitaan.
Myös liukumattomat bukleematot ja muut lyhytnukkaiset matot (kuten synteettiset plyysimatot) ovat käteviä mattoja perheeseen, missä on kissa tai useampi. Korkeanukkainen matto kerää likaa, joten sellaisen hankkimista kannattaa harkita. Bukleematossa on usein kumipohja, minkä avulla se pysyy hyvin paikoillaan. Säännöllinen imurointi ja tuulettaminen pitävät sen siistinä, ja mahdolliset tahrat saa pois haalealla vedellä. Plyysimaton hoito on samanlaista: imurointi ja tuuletus riittävät perushoidoksi, ja tahrat saa pois kostealla liinalla – tarvittaessa voi käyttää mietoa pesuainetta.
Lampaantalja sopii sängyn viereen tai kissan nukkuma-alustaksi. Lampaantalja on helppo puhdistaa ravistamalla, ja talvella sen voi käyttää hangessa raikastumassa. Lampaantalja hylkii likaa, ja on todella mukava jalan alla.
Miten saada kissan pissa pois matosta?
Joskus käy vahinko. Varsinkin nuori ja leikkaamaton kissa saattaa merkata pissaamalla matolle. Kissan pissan haju tarttuu helposti, joten pissa pitää poistaa heti, jotta kissa ei ota tavaksi pissata matolle. Kovin pissaista mattoa ei enää saa puhtaaksi, vaan se on paras hävittää.
Jos kissa pissaa matolle, aloita ripottelemalla päälle perunajauhoa, mikä imee kissan virtsan itseensä. Kostuta kohta seuraavaksi liuoksella, missä on puolet vettä ja puolet väkiviinaetikkaa. Anna liuoksen vaikuttaa ainakin puoli tuntia.
Kun peset mattoa matonpesupaikalla tai kylpyhuoneessa, ripottele tahralle ruokasoodaa. Pese matto sen pesuohjeen mukaan, eli esimerkiksi harjalla ja mäntysuovalla tai rätillä ja sopivalla matonpesuaineella. Vaikka matto mahtuisi pesukoneeseen, ota huomioon, että märkä matto on painava – saatat tulla hajottaneeksi pesukoneesi.
Anna maton kuivua hyvin, mielellään ulkona. Vaikka joutuisit kuivattamaan maton sisällä, vie se ulos tuulettumaan ennen käyttöön ottoa. Jos haju tuntuu yhä, aloita pesuruljanssi alusta. Kissan pissan poisto matosta voi vaatia useammankin pesun, kloriittia (ole varovainen sen kanssa) tai ammattilaisen apua.